TERVEYSVINKKI

"Onnellinen elämä on mielenrauha" - Cicero

Anna itsellesi mahdollisuus olla onnellinen vaikka se koostuisikin pienistä asioista: ilosta, toiveikkuudesta, kiitollisuudesta, rakkaudesta, mielentyyneydestä tai inspiraatioista.

Askeleen edellä

Nopeasti muuttuvassa maailmassa oikeiden ratkaisujen tekemiseen pitäisi löytyä rohkeutta, viisautta sekä käytännön kokemusta eikä inhimillinenkään ote päätöksenteossa ole pahitteeksi. Ei pidä jämähtää menneeseen vaan on haettava jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja menestystekijöitä. On oltava askeleen edellä.

Leikkaussalissa töissä ollessa olen oppinut, että hyvä hoitaja on aina askeleen edellä. Tietää, mitä on tulossa ja mitä seuraavaksi tarvitaan. Hän osaa ennakoida ja valmistautua tulevaan.

Ennakoinnissakin voi tulla virheitä, siksi pitää olla valmiutta muuttaa suunnitelmaansa nopeastikin eli vaihtoehtoisia etenemismalleja on löydyttävä. Leikkaushoitajan työssäkin kokemus tuo varmuutta ja laaja-alainen tietämys antaa mahdollisuuksia.

Työni on jatkuvaa tarkkailua ja reagointia muuttuviin tekijöihin ja olosuhteisiin potilaan parhaaksi. Työni on ryhmätyötä, jossa kaikkien panos potilaan hoidossa on tarpeen, siellä ei pärjää sooloilemalla vaan yhteistyöllä.

Samanlaista kuin työni on myös yhteisten asioiden hoitamistakin. Yhteiskunnan muuttuvia tekijöitä, uhkia ja mahdollisuuksia on tarkkailtava.

Asioihin on reagoitava, osattava ennakoida mitä muutoksia on tulossa ja haettava parasta mahdollista ratkaisua käytettävissä olevilla resursseilla. Yhteisten asioiden hoitamisessa kokemus tuo myös varmuutta.

Verkostot ja hyvät suhteet erilaisiin sidosryhmiin auttavat päämäärän saavuttamista. Harvoin, tuskin koskaan yksin voi muuttaa asioiden kulkua, vaan yhdessä tekemällä asiat hoituu.

Totta ja Toivoa

Jokapäiväisen ja sujuvan arkielämän asiat ovat minulle ja varmasti monelle meistä tärkeitä. Sujuvaan elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavia asiat ovat hyvin yksiselitteisiä: työ, palvelut, terveys ja hyvinvointi.

Näiden asioiden eteen haluan tehdä töitä. Haluan olla tekemässä päätöksiä, joilla ohjataan yhteiskuntaamme sellaiseen suuntaan, että se antaa ihmiselle itselleen mahdollisuuden vaikuttaa omaan elämänsä kulkuun ja omiin elämänsä ratkaisuihin. Tehdyillä valinnoilla ja päätöksillä pitää tuoda ihmisille uskoa tulevaisuuteen – toivoa paremmasta huomisesta.

Kokoomuksen arvot ovat samassa linjassa omieni kanssa. Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja kansalaisten aitoa osallisuutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

En pelkää tehdä työtä ja kantaa vastuuta, eikä vapaaehtoisuus ole minulle ongelma. Haluan olla reilusti se, joka vaikuttaa siihen mitä päätöksiä yhteiskunnassamme tehdään ja millainen päätöksiin rakentuva tulevaisuutemme tulee olemaan.

Tiedän, että asioiden kulkuun ja päätöksiin voi vaikuttaa ja  pitää vaikuttaa.

Minulla on tukevasti maata jalkojeni alla, katse luottavaisesti tulevassa, huikeista haasteista huolimatta. Uskon pitkäjänteinen, rakentavan ja luottamuksellisen työn vievän eteenpäin. Toivo on enemmän kuin syy olla politiikassa, se on syy herätä uuteen päivään!